Azets Logo

Töissä Azetsin HR-palveluissa - Kirsin uratarina

mies hymyilee ja pitelee paperia

Julkaistu

05.5.2025

Kategoria

HR

Kirsi, HR Advisor

Olen ollut talossa jo pidemmän aikaa, tulin taloon yritysoston kautta ja toimin HR Advisorin tehtävässä. Olen viihtynyt, koska pääsen monipuolisesti edelleen oppimaan uutta ja ennen kaikkea viihdyn mukavien työkavereiden myötä, joiden ansiosta töihin on aidosti kiva tulla aamuisin. 
Työviikkoni kuluvat asiakkaille tehtävien koulutusten, erilaisten HR –tehtävien sekä hallitusraportoinnin parissa.
Pienemmissä asiakkuuksissa tehtäviini lukeutuu mm. työterveyshuollon tarjouskilpailutusten organisointia, yhteenvetojen koostamista sekä erityisesti ulkomaisten asiakkuuksien kohdalla moninaisiin Suomen työlainsäädäntöön liittyviin kysymyksiin vastausten etsimistä. Tällä hetkellä meillä on myös HR-järjestelmäkäyttöönottoprojekteja asiakkaille menossa. Olen saanut olla isommissa asiakkuuksissa mukana, kuvaamassa HR-prosesseja ja jatkoprosesseja, tukenut esim. työaikajärjestelmä -konsulttia, avaten TES:iä ja antaen HR:n näkökulmaa. Lisäksi olen ollut esimieskoulutuksissa mukana.
Työni on monipuolista ja erityisesti sen myötä siitä nautin, vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa ja ikinä ei ole tylsää. Isossa talossa saan tehdä monenlaisten ihmisten kanssa töitä, ja Azetsilla kivoja ihmisiä löytyy. Myös asiakkaita on monenlaisia, joskus voi tulla haastavia tilanteita ja on paljon asiakkaita, joiden kanssa on tosi kiva tehdä, tasapaino säilyy aina. Mikä on mielestäni hienoa, niin täällä tulee jatkuvasti uusia kasvoja vastaan, iso talo kun ollaan.