Orion valitsi Azetsin kumppaniksi toteuttamaan esihenkilöiden valmennusohjelmaa.
Azets on usean vuoden ajan menestyksekkäästi valmentanut Orionin uusia esihenkilöitä johtamisrooliin ja samalla rakentanut yrityksen johtamiskulttuuria. Valmennuksiin on osallistunut vuosien varrella noin 400 Orionin esihenkilöä Suomesta ja yhtiön toimipisteistä muista maista.
Orionin ja Azetsin strateginen valmennuskumppanuus alkoi vuonna 2017. Silloin yli satavuotias lääketeollisuuden pörssiyhtiö Orion etsi kumppania, joka suunnittelisi ja toteuttaisi valmennusohjelman esihenkilöille. Toiveissa oli strateginen kumppani, jolta löytyisi runsaasti erilaisia työkaluja, ideoita ja näkemystä johtamiskoulutuksista. Kilpailutusten myötä valmennuskumppaniksi valikoitui Azets.
Suomeksi ja englanniksi toteutettaviin valmennuksiin on osallistunut vuosien aikana jo noin 400 orionilaista esihenkilöä niin Suomesta kuin yhtiön toimipisteistä muista maista.
Joustavaa ja käytännönläheistä valmennusta
Valmennusten keskiössä on Orionin uusien esihenkilöiden valmentaminen johtamisrooliin. Samalla rakennetaan orionilaista johtajuutta ja organisaatiokulttuuria. Tavoitteena on, että työnkuvasta ja johdettavasta ryhmästä riippumatta, Orionin periaatteet ja arvot näkyvät esihenkilötyössä.
Azetsin valmentajat, Orionin HR-asiantuntijat ja johto ovat suunnitelleet valmennuskokonaisuudet yhdessä. Ne sisältävät niin virtuaalista työskentelyä kuin lähipäiviä. Virtuaalinen oppimisympäristössä on lisäksi oppimateriaaleja ja se aktivoi valmennukseen osallistuvia. Tarpeen vaatiessa valmennus voidaan toteuttaa kokonaan virtuaalisestikin.
Valmennuksiin on oltu erittäin tyytyväisiä
Azetsin toteuttamiin valmennuksiin on oltu erittäin tyytyväisiä, ja palaute niin osallistujilta kuin muiltakin orionilaisilta on ollut hyvää. Erityistä kiitosta saavat valmennuksen joustavuus, käytännönläheinen ote ja monipuoliset esimerkit. Azets on tuonut mukanaan kattavat työkalut valmennuksen toteuttamiselle, ja osallistujia on aktivoitu monipuolisesti.